Vaikka Vossinoi paikkana olikin alkuperäiseltä luonteeltaan kristillinen, oli sen kulttuuriin liittynyt joskus myös taikauskoisia ja ehkä pakanallisiakin piirteitä. Ennen kristinuskoon kääntymistä karjalaisilla oli pyhiä paikkoja kylissään. Tavallisin näistä oli uhrilehto, joita oli runsaasti Laatokan rannikolla. Kalamiehillä oli myös tapana koota pyhäkönomaisia kivikasoja niemiin. Kalaan lähtevä nuottakunta tai verkkomies toi Laatokasta kauniin aallon nuoleman mukulakiven kasaan ja sanoi: "Tässä kivi lahjaksi."
Vanhoina aikoina Karjalassa käytettiin yleisesti myös kalajumalia hyvää pyyntionnea tuottamaan. Ne olivat yleensä kaksinkertaisesta levytuohesta valmistettuja, miehen kasvoja kuvaavia patsaita, joihin oli leikattu suu, nenä ja silmät. Kuva kiinnitettiin n. 1-2 metrin korkeudelle vedenpinnasta seipääseen varokeinoksi kalapaikan silmäämistä vastaan. Vieras joutui tahtomattaan vilkaisemaan naamiota ennen kuin pyydystä. Myös hyvän kalapaikan kohdalle rantaan pystytettiin puupatsaita.
Tällainen kalajumala oli enoni Yrjön joskus mainitsema "kivisilmä", joka oli ollut pystytettynä Vossinoin saarella, ilmeisesti vielä 1800-luvun puolella. Sen sijaintipaikalla jonkin niemen kärjessä oli aiemmin ollut tsasouna, jonne kalastajat veivät rahaa suuren kalansaaliin toivossa. Hylkeenpyytäjät kuitenkin polttivat tsasounan ja tilalle pystytettiin yllä kuvattu "kivisilmäjumala" hyvää kalaonnnea tuottavaksi sampaaksi.
Vossinoin 'kivisilmäjumala'. Piirtänyt alkuperäismallin mukaan Pentti Ahtiainen
Huonoon saaliiseensa turhautunut munkki heitti kuitenkin patsaan Laatokkaan. Myöhemmin sen löysivät Mantsinsaarella asuneet kalastajat, saaden heti sen jälkeen hyvän kalansaaliin. Tätä kautta patsas joutui Kansallismuseon kerääjien haltuun. Tuota vajaan metrin korkuista, männyn tyvestä veistettyä ihmishahmoa, jonka silminä on ollut kaksi puuhun upotettua, halkaisijaltaan n. 5 cm kiveä, säilytetään nykyisin Kansallismuseon portaikossa.
Laatokan saarilla olivat parhaiten säilyneet mantereelta jo hävinneet ikivanhat tavat ja kultit. Näitä tapoja siirtyi sitten muuttuneina myös kristilliseen aikaan ainakin ortodoksien keskuudessa. Pakanuuden aikana Mantsinsaarella uhrattiin vuosittain syksyllä härkä kiitokseksi hyvistä sadoista ja kalansaaliista. Myöhemmin saaren ortodoksien perinteeseen kuului viime sotiin saakka jatkunut 'miikkulaisten' juhliminen syksyllä. Pyhä Miikkula eli Pyhä Nikolai oli merenkävijäin suojeluspyhimys Laatokalla. Hänen nimikkopäivänsä oli 6.12. Meillä luterilaisilla ei tällaisia tapoja juuri ollut.
Toimeentulon edellytys oli tietenkin hyvä kalansaalis, mitä koetettiin kaikin keinoin saavuttaa. Enoni Yrjö lausui joskus heitettyään viimeisen verkonkuupan veteen: