Kolmekymmentäluvun alussa rakennutti Suomen valtio Saaroisten Saunasaareen ns. hätäsataman eli kalasataman, joka oli korvaamaton suoja avonaisella rannikolla. Sataman rakennus- ja kunnostustyöt maksoivat n. 5,5 miljoonaa markkaa. Suurin hanke oli 560 -metrisen aallonmurtajan rakentaminen. Sen kärkeen sijoitettiin loistolaite. Samalla suoritettiin myös sataman ruoppaus. Veden syvyys aallonmurtajan päätekohdalla oli lopulta noin 8 metriä, joten laivatkin saattoivat käyttää hätäsatamaa hyväkseen. Kunnan varoin rakennettiin samoihin aikoihin Saaroisten satamaan vielä uusi tiekin.
Sataman aallonmurtajalla seisten näkyi idässä ankkuroituna yksinäinen purjealus, majakkalaiva Taipaleenluoto. Se saapui uskollisesti joka kevät ankkuripaikalleen. Majakkalaivan tehtävänä oli varoittaa ylempänä Laatokan selällä olevista laajoista karikoista. Taipaleenluodon matalikot olivat 10 kilometrin päässä Saunaniemestä itäkoillisessa. Ne käsittivät kolme karikkoa, joista eteläisin ja vaarallisin oli Alaluoto. Se oli varustettu punaisella tangolla eli reimarilla. Vanha pietarilainen siipirataslaiva Letutshin ja vähän myöhemmin höyrylaiva Tshaika (lokki) olivat 1800 -luvulla haaksirikkoutuneet Laatokan voimakkaassa aallokossa Alaluodolle. Tuon karikon pohjoispuolella 1,5 kilometrin päässä oli Konevitsan luoto, joka oli varustettu mustavalkoisella tangolla. Ilmeisesti melko pian suurten haaksirikkojen jälkeen sijoitettiin majakkalaiva aina sulan veden ajaksi näiden kahden luodon väliselle alueelle. Sumuisella säällä tuo laiva antoi säännöllisesti varoitusäänen.
Itäisimpänä ja pohjoisimpana sijaitsi Taipaleenluotojen kolmas ja suurin kari eli Yläluoto, jossa oli muutama aari kuivaa maatakin. Se oli 1,5 kilometrin päässä Konevitsan luodosta oleva hiekkasärkkä, jolla oli matalaa kasvillisuuttakin. Yläluodolta ja Saunaniemestä oli molemmista Konevitsan saarelle matkaa noin 30 kilometriä
Majakkalaiva Taipaleenluodolla oli alkuvuosina purjelaivan takila. Alukseen tehtiin Sortavalan Telakka ja Konepaja Oy:n telakalla muutostöitä v. 1931, jolloin siihen asennettiin mm. asetyleeniloisto.
Rannalla, aallonmurtajan vierellä Saunaniemen pohjoissarvessa oli myös pieni puurakenteinen majakka, joka valoineen kutsui veneitä satamaan illan hämärtyessä.
Satamaan saapumista helpottivat päiväsaikaan myös luonnon omat maamerkit. Korkiamäki, eli Metsäpirtin Hatakanmäki sekä Matalamäki rajan takana Lempaalan Mäkienkylässä ('Kaukolanmäet') näkyivät jo kaukaa selältä. Kun olimme jo lähempänä kalasatamaa, erottui sitä kaakon suunnalla rajoittavan Valkianenän niemen takaa nouseva Aapro Hyytiän hakkaamaton metsä korkeine mäntyineen. Se oli helposti havaittava maamerkki.
Kokemuksen myötä löytyi siis reitti omaan satamaan. Veneessä peränpitäjän edessä pohjalla oli laatikossa venekompassi, josta hän näki koko ajan suunnan. Yleensä myös jompi kumpi ranta näkyi ja maastonmuotojen perusteella tiedettiin, missä ollaan. Joskus kompassikin saattoi erehtyä. Myös huono näkyväisyys saattoi harhauttaa. Lämpiminä 1930-luvun kesinä Neuvostoliitossa oli laajoja metsäpaloja. Laatokka oli välillä savun peitossa. Joskus olimme jo Taipaleenjoen suulla olevan Paskaluodon ja kotirantojen saarten välissä, eikä mannerta silti näkynyt.