Ensimmäinen tiedossa oleva esi-isä oli Lauri Ahtiainen [168xlaurah], joka oli syntynyt v. 1680 ja kuollut 28.4. 1756 Sakkolan Jaamassa. Laurin vaimo oli Johanna Juhontytär Susi, s. 1682, k. 14.1.1760. Olen heidän jälkeensä 8. sukupolvea. Minua edeltäneet sukupolvet ovat ilmeisesti hankkineet pääasiallisen elantonsa Laatokalla kalastaen, niinkuin nimeenkin sopii. Tätä ammattia myös minä ja pari vuotta minua nuorempi veljeni Eino [1917051301] (s. 13.5. 1917) tulimme jatkossa muutaman vuoden harjoittamaan.
Saaroisten 177 perheestä ainakin 40:ssä jompi kumpi vanhemmista oli alunperin Ahtiaisia. Kalastusta näistä perheistä harjoitti ehkä vajaa puolet. Seuraavassa sukuani, jota on elänyt pääasiassa Metsäpirtin, aiemmin Sakkolaan kuuluneen seurakunnan Jaaman, Viisjoen, Saaroisten, Korholanjaama 2:n (Marttinan) ja Vanhajaaman kylissä serkultani Heikki Ahtiaiselta saamieni tietojen mukaisesti:
| I | Lauri (Lars) Ahtiainen (Achtiainen) s.1680, k.28.4.1756 Jaama, haudattu viimeisenä vainajana Sakkolan kirkkoon, "pienen oven viereen". Hänen mainitaan maksaneen henkirahaa tai kirkonveroa kerran 20 äyriä ja kerran 15 äyriä. Puoliso Johanna Juhontytär Susi s.1682, k.14.1.1760 77-vuotiaana Jaamassa. |
| II | Yrjö Laurinpoika s. 1714, k. 26.10.1794 Jaamassa 80-vuotiaana. Puoliso Maria Tuomaantytär Turkkinen s. 1729, k. 27.1.1760 Jaamassa 30-vuotiaana. |
| III | David Yrjönpoika s. 1749, k. 21.4.1809 Jaama. Puoliso Maria Simontytär Hatakka s. 1757, k. 26.3.1786 Jaamassa 29-vuotiaana. |
| IV | Martti Davidinpoika s. 1.8.1783 Jaama, k. 10.11.1857 hukkuen Laatokkaan. Puoliso Riitta Heikintytär Urpanen s. 11.10.1788, k. 29.1.1839. |
| V | David Martinpoika s. 2.8.1815 Viisjoki 1, k. 5.3.1859 hukkuen Laatokkaan. Puoliso Agneta Antintytär Paukku s. 16.9.1818, k. 3.8.1858 Viisjoki 1. Vihitty 13.10.1839. |
| VI | Elisabet Davidintytär (Paukku) s.5.8.1840, k.2.7.1899 Viisjoki 1. Puoliso Samuli Paukku. |
| VII | Lapset: Juho. |
| VI | Martti Davidinpoika s. 28.6.1842 Viisjoki , k. 20.2.1910 Korholanjaama 2:ssa. Puoliso Anni Nuora. |
| VII | Lapset: Helena, Antti, Juho (I) ja Heikki (hukkui Laatokkaan 6.9.1917). Aapro, Aleksanteri ja Juho (II) menettivät henkensä Kansalaissodan seurauksena 8.4.1918. Aleksanteri osallistui taisteluihin, muut eivät. |
| VI | Antti Davidinpoika s. 9.2.1845 Viisjoki, k. 24.6.1884 Viisjoella. Puoliso Anni Kitunen s.1.2.1848 Saaroinen 1, k.22.2.1934 Korholanjaama 2. Vihitty n. 1870. |
| VII | Lapset: Agneta, Taavetti, Maria, Mikko, Tuomas ja Josef. |
| VI | Carin Davidintytär s.15.7.1847 Viisjoki 1, k.15.4.1848 Viisjoki 1. |
| VI | Helena Davidintytär s.24.1.1849 Viisjoki 1, k.2.10.1851 Viisjoki 1. |
| VI | Tuomas Davidinpoika s. 24.4.1851 Viisjoki 1, k. 29.3.1901 Saaroinen 1. Puoliso 1.:Agneta Simontytär Eeva s. 26.8.1853 Saaroinen, k. 29.6.1885 Saaroinen.Vihitty 3.5.1874. Puoliso 2.: Agneta Heikintytär Peltonen s.1.4.1850, k.6.3.1890. Vihitty 6.3.1887. Lapset Agneta Eevan kanssa: Simo, Maria, Katariina, Matti ja Antti. |
| VI | Susanna Davidintytär s.3.5.1854 Viisjoki 1, k.1855 Viisjoki 1. |
| VI | Heikki Davidinpoika s.5.4.1856 Viisjoki 1, k.21.11.1930 Korholanjaama 2. Puoliso Anni Kitunen s.1.2.1848 Saaroinen 1, k.22.2.1934 Korholanjaama 2. Vihitty 11.4.1887. |
| VII | Lapset: Martti s.18.10.1887 Korholanjaama 2, k.6.9.1917, hukkui Laatokkaan, sekä Helena s.18.10.1887 Korholanjaama 2, k.14.9.1974 Lokalahti. |
| VI | Tuomas Davidinpoika s. 24.4.1851 Viisjoki 1, k. 29.3.1901 Saaroinen 1. Puoliso 1.: Agneta Simontytär Eeva s. 26.8.1853 Saaroinen, k. 29.6.1885 Saaroinen. Vihitty 3.5.1874. Puoliso 2.: Agneta Heikintytär Peltonen s.1.4.1850, k.8.3.1890. Vihitty 6.3.1887. |
| VII | Simo Tuomaanpoika s. 25.2. 1875 Saaroinen, k. 7.9. 1935 Saaroinen, puoliso Anna Heikintytär Hyytiä s. 6.5.1877, k. 17.9. 1960 Uudenkaupungin maalaiskunta. |
| VIII | Lapset: Albert (s.25.7.1900 Saaroinen 1, k.29.7.1900), Aatami (s.20.2.1902 Saaroinen 1, k.15.6.1912), Artturi (s.7.11.1903 Saaroinen 1, k.3.8.1905), Hilja Maria (myöh. Hämäläinen s.23.5.1906 Saaroinen, k. 27.4.1995 Kalanti, puoliso Gabriel Hämäläinen), Albert (s. 13.12. 1908 Saaroinen), Selma (myöh. Pietarinen s. 17.9.1911 Saaroinen, k.11.1. 1990 Uusikaupunki), Toivo (s. 31.3. 1914 Saaroinen, kaatunut Jatkosodassa 15.11. 1942 ja haudattu Metsäpirttiin), sekä Saima (s.7.3.1916 Saaroinen 1, k.27.6.1919). |
| VII | Maria Tuomaantytär s. 10.8. 1877, k. 14.11. 1934 Saaroinen, puoliso Antti Kiiski s.23.5.1874, k.16.11.1950 Kalanti. |
| VIII | Lapset: Heikki ( s.1.6.1901 Saaroinen 1, k.1.4.1963 Pöytyä), August (s. 23.2. 1906 Saaroinen, k. 9.12.1974 Kalanti, puoliso Anna-Liisa Peltonen), Oskar ( s.9.6.1909 Saaroinen 1, k.1.1.1916), Eino (s. 6.9.1912 Saaroinen, k. 25.9. 1975 Savonlinna), Sulo (s.5.12.1914 Saaroinen 1, k.19.9.1922), Iida (s.10.9.1917 Saaroinen 1, k.29.9.1922), Vilho ( s.25.5.1920 Saaroinen 1, k.5.12.1920) ja Matti (s.9.9.1921 Saaroinen 1, k.7.10.1922). |
| VII | Katariina Tuomaantytär s. 7.6. 1879 Saaroinen, puoliso Aatami Kyllästinen s.6.7.1873 Hatakkala, k.11.4.1920 Hatakkala. |
| VIII | Lapset: Varpu (myöh. Peltonen s.8.4.1900), Anna (myöh. Manninen s.18.1.1902, k.1981), Tahvana (s.30.5.1904, k.27.3.1905.), Aune (s.30.6.1906), Eemil ( s.4.7.1908, k.1952 ), Alma (myöh. Pärssinen, s.27.9.1910), Tahvo (s.25.1.1913, k.1970), Lempi (s.16.6.1915), Albert (s.3.7.1916,k.28.9.1917) ja Aino ( s.19.7.1918, k.1.10.1918) Kyllästinen sekä Arvi Ahtiainen ("Kyllästise Arvi", s. 18.3. 1921). |
| VII | Matti Tuomaanpoika s. 1.6.1882 Saaroinen, k.2.11.1939 Kurkijoki, puoliso Helena Heikintytär Ahtiainen s. 18.10. 1887, k. 14.9.1974 Lokalahti. |
| VIII | Lapset: Heikki ( s. 1.5. 1921 Korholanjaama 2), Anna Maria (myöh. Laine s. 5.7.1923) ja Iida (myöh. Eräviita s. 16.7.1926). |
| VII | Antti Tuomaanpoika s. 6.6. 1885 Saaroinen 1, k. 18.6. 1950 Uudenkaupungin mlk, puoliso Agneta (Aune) Juhontytär Suikkanen s. 29.6. 1893, k. 1.10. 1958 Uudenkaupungin mlk. Vihitty 6.1.1914. |
| VIII | Lapset: Arvi (s. 26.4. 1915 Saaroinen 1), Eino (s. 13.5. 1917 Saaroinen 1, k. 10.3. 1985 Uusikaupunki) ja Maire (s. 5.8. 1933 Saaroinen 1, k. 28.9. 1949 Uusikaupunki mlk). |
Isoisästäni eli Tuomas Davidinpojasta [18510424ee] isäni ei minulle paljoa ehtinyt kertoa. Hän asui alkuun syntymäkylässään Viisjoella tuohon aikaan, jolloin Metsäpirtti kuului vielä Sakkolan pitäjään. Ahtiaisten talo, Tuomaan syntymäkoti sijaitsi Viisjoen koillissivulla, Laatokan vanhalla rantapenkereellä Lääväkylän suunnalla olevalla Näsikukkulalla. Viisjoella Tuomas aikuistuttuaan toimi vuokraviljelijänä, muuttaen naimisiin v. 1874 mentyään Saaroisiin, jossa oli vaimon, Agneta Eevan suvun viljelysmaita. Kotitila jäi Antti-veljen hoidettavaksi.
Agneta eli Aune Eevan (s.26.8.1853, k.29.6.1885) isä oli Saaroisissa syntynyt ja siellä myös kuollut Simo Jaakonpoika Eeva (s. 17.6.1821 ja k. 11.1. 1892) ja hänen äitinsä Maria Pekantytär Peltonen (s. 13.4.1828 Sakkola, k. 21.1.1889 Sakkolan Saaroinen). Simo ja Maria olivat avioituneet 27.12.1846 ja heillä oli ollut 10 lasta, joista ainakin 6 oli kuollut nuorina. Agneta oli neljäs lapsista. Nuorin oli Saaroisissa myös ikänsä asunut Salomon eli Mone, s. 28.3.1870, k. 12.5.1929.
Tuomas Davidinpoika oli lyhyen aikaa Viisjoella vuokraviljelijänä 1800-luvun jälkipuoliskolla. Omia maita hänellä ei alkuun ollut lainkaan. Hänen vaimonsa Agnetan suvun eli Eevojen omistuksessa oli maa-alueita. Eevat olivat asuneet ennen lahjoitusmaiden luovutusta ja sitä seurannutta isojakoa Eevalassa eli Kosela numero 1:ssä, mikä oli Lietteen viljavalla alueella. Isojakoa suoritettaessa Suomen Senaatti oli v.1878 määrännyt Saaroisten lahjoitusmaan jaettavaksi sekä Saaroisten että Metsäpirtin jakokuntiin. Koselan kylä sai valita, kumpaan se halusi kuulua. Kylä liittyi Saaroisten jakokuntaan, missä se hävisi, saatuaan odotuksiinsa nähden suhteellisen pieniä aloja Ressoin vedenvaivaamia niittyjä viljavan Lietteen sijasta omistukseensa. Osa Eevoista muutti kuitenkin Eevalasta Vorkkeen, missä pellot olivatkin viljavampia, kuin heidän aiemmalla asuinalueellaan. Samalla nämä Eevat saivat maita lisäksi ainakin Saaroisista sekä Viisjoelta, jossa hovin rakennukset olivat sijainneet. Isäni Antti Tuomaanpoika Ahtiainen (s. 6.6.1885) eli "Tuomaa Antti" oli ollut kolmen viikon ikäinen, kun hänen äitinsä Agneta oli kuollut v. 1885 ja 15 -vuotias isänsä Tuomaksen kuoltua v. 1901. Isoisä oli isoäidin kuoltua mennyt uudelleen naimisiin, tuolloin Agneta Heikintytär Peltosen kanssa. Isäni peri aikanaan äitinsä Agneta Eevan kautta Saaroisissa tilan, jonka pinta-ala oli 6-7 ha. Tuo tila [1.42], kotitilani oli nimeltään Tuomala. Eevalan maita [1.13] oli kuulemma aluksi ollut n. 35 ha. Isäni ja setäni Simo [18750225] saivat molemmat jaossa yhtä suuret alat äitinsä perimäosuudesta, kahden tyttären, tätieni Katariinan ja Marian sekä Matti-sedän jäädessä ilman. Kotitalo jäi ilmeisesti Simo-sedälle.
Kuva 4. Isäni Antti Tuomaanpoika Ahtiainen kalapassia varten valokuvattuna Saaroisten osuuskaupan oven pielessä 1930-luvun alussa. Kuvannut osuuskaupanhoitaja Filemon Kuoppa.
Eevalan maiden jaossa osuuden saivat myös Salomon Eeva (Agnetan veli) [18700328e7], sekä "Nikkar-Matti" eli Matti Eeva ja Simo Eeva eli Agnetan sedän, Salomon Eevan (s. 10.3.1828, k.14.6.1899 Saaroinen) molemmat pojat . Nämä eri omistajien maat olivat hajallaan kapeina sarkoina niin, että tilojen palstat ja rakennukset saattoivat olla aivan eri tahoilla kylässä.
Kotini sijaitsi Saaroisten ns. Kiiskilän kylässä, jossa oli parikymmentä taloa. Laatokan rantaan oli matkaa 2,8 kilometriä. Isäni äidiltään perinnönjaossa saamat maat, kuten muidenkin saaroislaisten tilat oli siis alunperin jaettu Saaroisten hovin lahjoitusmaista. Peltojamme oli aivan kotini tienoilla pari hehtaaria. Obotassa eli Kiiskilän luoteispuolella oli ehkä sama määrä viljelysmaata vajaan kilometrin päässä. Kotoani sinne mentäessä piti ensin ohittaa "pienen Simon" (Simo Eeva) [talo 3039] haka ja pelto, Kytäahon suo, "Mone-Simon" (Simo Eeva !) [talo 3041] pelto, "Apsulan Simon" (Simo Hyytiä) pelto, joiden jälkeen tuli oma, yhden hehtaarin peltomme ja setä-Simon pelto.
Kartta 5. Kotiseutuni Kiiskilässä 1930-luvulla.
Kuva 6. Kotiseutuani vuonna 1996 kuvattuna. Vasemmalla Laatokan vanha, puita ja pensaita kasvava rantapenger. Oikealta alkavat Kiiskilän kylän itään päin levittäytyvät pellot. (Pentti Ahtiainen)
Surman alueella, kolmen kilometrin päässä lounaassa meillä oli myös pieni peltoalue. Sen naapureina olivat 'pienen Simon' ja 'Mone-Simon' palstat. Sinne kuljettiin Marttinan kautta. Surman ja Obotan alueet olivat tulleet meille myös perinnönjaossa isoäitini Agnetan kautta. Jaon jälkeen maksettiin näistä perintömaista vuosittain maamaksua. Kävin poikasena suorittamassa tuon maksun isäni sekä Simo -sedän osuudesta kerran vuodessa Käkisalmesta tulleelle virkaintoiselle henkivoudille. Vuosimaksu oli yhteensä 2,50 mk.
Jakamattomana oli säilytetty pitkänmallinen, muutaman hehtaarin metsäpalsta Alakorvella. Meidän lisäksemme ainakin Simo Eeva hankki sieltä kotitarvepuuta. Tuohon metsään oli muutaman kilometrin matka, mikä on jäänyt melko tarkkaan mieleeni. Sinne mentäessä käännyttiin Saaroisista Tapparin kylään vievältä tieltä vasemmalle. Pikkutieltä poikettiin lopulta Tahkokiven kohdalla pellolta metsään. Oli ajettava koillisen suuntaan pitkin viivasuoraa Laatokan rantaan päättyvää rajalinjaa, jolloin metsäkappaleemme jäi vasemmalle. Seuraava niittyä, suota ja metsää sisältävä palsta edelleen sen luoteispuolella oli Kurrin omistuksessa. Yhteisestä metsästä ja sen tasapuolisesta käytöstä pidettiin myös huolta. Kerran siellä metsätöitä tehdessäni Simo Eeva tuli huomauttamaan minulle: " Älä kaava kaikkii puita !"
Näiden perintömaiden lisäksi isäni oli ostanut Mikko Hyytiältä (aik. Gerasimoff) [18961017ge] Marttinan kylän takaa metsää 3 hehtaaria ja peltoa saman määrän Saaroisten Osuuskassan lainalla. Enempää hän ei ollut uskaltanut näin hankkia, vaikka se olisikin lopulta kyllä kannattanut. Nuo maat olivat 3,5 kilometrin päässä Saaroisten Kiiskilästä, jonkin matkan päässä 'Anti Tuomaa' eli Tuomas Ahtiaisen talosta.
Äitini Aune [1893062901] oli Saaroisten Kiiskilän kylässä asuneita Suikkasia. Heitä oli muuttanut Saaroisiin ilmeisesti 1800-luvun alussa, mitä ennen suvun mainitaan eläneen suurimman osan 1700 -lukua Terenttilän kylässä. Äitini vanhemmat olivat Maria ja Juho Suikkanen. Maria [Susi] oli kirkonkirjojen mukaan syntynyt 25.11.1864 Sakkolassa, johon Metsäpirtti siis kuului. Hän kuoli Heinäveden Petrumalla 27.2.1943. Heinävedellä mummo asui evakkona alkuun poikansa Salomon Suikkasen perheessä Petruman Karelissa Kangaspellon tilalla.
Isoäitiäni Mariaa sanottiin "Suureksi Mariksi". Tuosta mummosta minulla on muistoja erityisesti paimenvuosiltani. Mummo oli omaa sukuaan Susi ja hän oli ilmeisesti syntyisin Salonkylästä, jossa asui Susia. Helena Paukku eli "Hess-täti", yksi hänen sisaristaan asui Lapanaisissa, jossa joskus mummon kanssa kävin kyläilemässäkin. Toinen sisar oli nimeltään Anni ja hänen puolisonsa Simo Susi [18650507su]. Heillä oli neljä lasta eli kolme poikaa, joista muistissani ovat Mikko ja Jussi, sekä yksi tyttö, joka kuoli (miesystävä hukutti ?) nuorena. Myös kolmas sisar Mari-mummolla muistaakseni oli. Heidän sanottiin kaikkien olleen "vähän noitia".
Isoäitini osasi loitsuja, kuten ruusunneuvon, jolla parannettiin ruusu -nimistä tulehdusta. Itse loitsua en enää muista. Tässä toimituksessa tarvittiin vihreää verkaa, joitakin kasvien osia ja muistaakseni myös elohopeaa. Kaikkiaan aineita oli yhdeksää eri laatua. Ruusun hoidossa käytettiin myös voidetta eli ruususalvaa, jonka valmistustaito oli säilynyt perintönä ainakin Taurénien suvussa. Ilmeisesti ruusun täytyi olla menneinä aikoina yleinen tauti, koska naiset olivat jaksaneet pitää sen parantamistaitoa yllä.
Mari-mummo oli ilmeisesti myös välittänyt äidilleni karjaa suojaavan loitsun, jolla torjuttiin tulimatoa. Kerran äitini oli löytänyt heinikosta 5 cm pituisen keltaisen madon, jota hän sanoi siis 'tulimadoksi'. Olin silloin 10 -vuotias. Äiti pani minut hieromaan madon rikki, olemattomiin, jotteivät lehmät saisi tuota loista. Pari vuotta myöhemmin kilometrin päässä asunut Hyytiän mummo, Andrein Anni tuli kotiini, kertoen lampaan voivan huonosti, koska se oli syönyt tulimadon. Tarvittiin apua ja minut pantiin hieromaan suolaa käsissäni, jotta lammas paranisi. Suolan vaikutuksesta kädet kostuivat ja sen katsottiin osoittavan madon tuhoutumista. Olin siis saanut kyvyn pelastaa eläin tulimadolta. Kylällä oli siis myös levinnyt tieto henkilöstä, jolla oli tämä kyky. Tuon lampaan lisäksi minulla ei kylläkään käynyt muita potilaita !
Ilmeisesti isoäitini tai äitini välitti minulle myös pääsiäiseen ja sen ylösnousemususkoon liittyvän virpomisperinteen, joka on ortodoksista alkuperää. Pääsiäistä me lapset odotimme kuin lehmä kesää. Siihen valmistauduttiin tekemällä pajunoksista ja erivärisistä kreppipapereista virpovitsat valmiiksi. Ensimmäisiä kertoja kävin virpomassa naapurimme kai jo silloin, kun vähänkin pystyin kävelemään omilla jaloillani.
Varsinainen virpomispäivä oli palmusunnuntai, mutta joskus matkaan oli lähdetty jo palmulauantaina. Tapana oli, että talonväkeä vitsottiin kevyesti virvottaessa ja luettiin samalla virpoluku; "virpoen, varpoen vitsat käyvät". Tavallisin, myös omassa käytössäni ollut virpoluku kuului:
Jatko saattoi kuulua seuraavasti:
Kui mont varpaa vitsas nii mont vaskaa lääväs. Munane kanaseltais voilusikka lehmältäis kuakku taikinaiseltais.
Nälkä suol, vilja mual, tyttärel punane poski, emännäl perä leviä !
Virpoloru saatettiin valita tai muokata kohdehenkilön mukaan. Usein hän oli talon emäntä, mutta joku muukin saattoi päästä tai joutua virvotuksi. Vitsa luovutettiin virvotulle ja viikon kuluttua noudettiin palkka, jonka jälkeen virpovitsa siirtyi virvotun omaisuudeksi ja nämä palkanmaksuhuolet siirtyivät taas vuoden päähän:
(teoksesta: Metsäpirtti meille rakas I : "Virpolukuloi")
Talojen emännät virpoivat vitsalla loppuvuonna eläimiä, jotta nämä olisivat tulleet paremmin tiineiksi eli kantaviksi. Äidilläni Aunella ei tällaista tapaa ollut.
Muistan 'isojen poikien' ja jopa aikuisten pyrkineen joskus lasten apajille virpomaan. Tuolloin saattoivat virpoluvut olla hyvinkin poikkeavia:
Kaik' ämmät saunaa' kaks lasta kaulaa !
Kuostinajo eli virpomispalkan nouto tapahtui pääsiäissunnuntaina, jota odotimme malttamattomina. Tällä välin oli oltava muuta ohjelmaa, jotta odottaminen ei olisi tullut ylivoimaiseksi ja siksi viritettiin sarajan orteen pääsiäiskeinu, jonka pitkälle laudalle mahtuivat melkein puolen kylän lapset.
Pääsiäisaamun sarastaminen saattoi meistä lapsista tuntua todelliselta lahjalta. Pääsimme noutamaan taloista kuostin, joka oli jotain hyvää, joko makeisia tai keitettyjä ja värjättyjä kananmunia. Pyhät menivät hyvin, kun oli karamelliä ja munia taskussa !
Mummoni sisaren Helenan kotikylässä Lapanaisissa ja sen naapurissa Vaskelassa asui monia ortodokseja, jotka olivat ehkä Metsäpirtin alueen alkuperäisimpiä asukkaita. Ainakin Vaskelan kylässä taidettiin vielä vanhaa runonlaulantaa. Myös Larin Parasken äiti oli kotoisin Vaskelasta. Paraske itse oli syntynyt rajan takana Lempaalan Miskunmäessä, muuttaen myöhemmin äitinsä kotikylään.
Lähinnä naiset välittivät runonlaulantaperinteen tyttärilleen. Itkuvirret olivat viimeisimpiä jäänteitä tuosta ikivanhasta tavasta. Mieleeni on jäänyt ehkä juuri hautajaistilaisuuksista Paraskelta lainatun itkuvirren aloitusjakso:
Lapsuutensa leikeistä Larin Paraske lauloi:
Meill' on metsät mettä täynnä puun juuret punaista oltta ahot täynnä astioita
Kuuset meille kullat tuovat Honkat huohtaat hopiat
(teoksesta: Karjala, portti itään ja länteen)
Parasken kotikylä Vaskela oli ikivanhana asuinseutuna tiheään asuttu sisämaan kylä. Maa oli hyvin tarkkaan viljelyksessä ja karjan laidunnukseen jäi vain vähän peltoalaa. Vedestäkin tuli ajoittain puutetta. Talot olivat kaivaneet savipohjaiseen maahan lammikot, joista otettiin talousvesi ja myös karja joi niistä. Nuo lammikot olivat yhteiskäytössä ja jossain päin Inkeriä niistä käytettiin pruuda -nimitystä. Emännät heittivät palmusunnuntaina saamansa virpovitsat joskus niihin onnea tuottamaan. Inkeriläisillä on kai vieläkin tuollainen tapa. Ehkä tuo perinne juontuu muinaisesta uhrilähdeuskosta.
Yleensä kaivannot pidettiin puhtaina, mutta joskus tapahtui laiminlyöntejäkin. Tästä oli osoituksena Vaskelassa 1800-luvun lopulla raivonnut koleraepidemia, jossa kuoli paljon kylän asukkaita. Kolera oli levinnyt yhteisten vesikuoppien veden välityksellä. Vainajille ei tahtonut löytyä hautaajia tartuntapelon takia. Helena -tädin mies Taavetti Paukku meni suorittamaan tätä tehtävää Hytinsuolle talikko eli vilkka työvälineenä. Normaalioloissa ortodoksit haudattiin Raudun hautausmaalle.
Isoisästäni Juhosta muistan oikeastaan vain yhden tapauksen. Suikkasilla oli puutarhaa, jossa oli kylässämme harvinaisia omenapuita (omena = mes'omena, jaaplakka). Tietenkin me pikkupojat jouduimme ylivoimaiseen kiusaukseen ja kävimme omenavarkaissa välillä. Juho yritti kerran keppiään heristellen hätistellä meitä sieltä poiskin. Saimme silloin juosta karkuun kuin "Lopro´or´" (Lopro- eli Luprakylän kestikievarin ori). Isoisä oli jälkeenpäin harmitellut tapausta sanoen omenapuuta kepillään osoittaen; " Peijoon tokkiis, tuost' ottiit !" Isoisä oli silloin jo iäkäs ja oli ehkä jossain vaiheessa saanut pienen halvauksenkin, koska puheen tuotto oli vaikeutunut.
Äitini sisaruksia olivat Yrjö (s. 28.5.1888), Liisa (myöh. Hyytiä, s. 21.5.1890), Tahvo (s. 15.4.1898), Salomon (s. 1.1.1900) ja Eino (s. 10.5.1908). Aune-äitini oli lapsista kolmas ja hän oli syntynyt 29.6.1893.
Juho Suikkasen [1855041601] kuoltua Maria asui yhdessä naimisiin jo menneen poikansa Yrjön kanssa. Samassa taloudessa asuivat myös poikamiehet Salomon ja Eino. Tahvo-eno [1898041501] oli lapsuudessani alkuun Tommolan Hyytiöillä renkinä. Naimisiin Agneta Peltosen kanssa mentyään hän osti Jalmari Taurénilta maa-alueen Apsulan Pilkkatien varrelta ja rakensi kotinsa [talo 3068] sinne. Sen jälkeen hänkin hankki toimeentulonsa kalastajana.
Kuva 7. Enoni Tahvo Juhonpoika Suikkanen.
Alkuperäinen Saaroisten Suikkasten tila [1.44] ei ilmeisesti ollut kovin suuri. Se oli muodostettu [v. 1913] "Sokian Joosepin" eli Jooseppi Hyytiän [1823011101] tilasta [1.8]. Tuon tilan alue oli pitkänmallinen, ehkä jopa yli kilometrin mittainen, Tommolan kylästä Kiiskilän kautta Lääväkylään eli Arkuntanhualle ulottuva maa-alue. Se oli jaettu kahtia ilmeisesti Joosepille jotain sukua olleen isoisäni eli "äijäni" Juho Suikkasen ja Joosepin taloon alunperin työmieheksi tulleen Kaapre Torikan [1872052101] kesken. Isoisäni sai rantatien luoteispuolella olleet kolme pitkää sarkaa ja Torikka taas kaakkoiset, Tommolan kylän puoleiset kolme sarkaa. Samoin kävi kai myös haka-alueelle. Luoteisesta, pitkästä laitumesta tuli siis Suikkasten haka. Se ulottui isovanhempieni pihasta kotini seudulle saakka. Myös Salonkylässä ollut metsä jaettiin. Äitini Aune ja hänen sisarensa Liisa eivät saaneet kotitilastaan perintömaata.