Perunat istutettiin käsin hevosen vetämän atran (aatra, sahra) vakoon ja peitettiin atralla mullan sisään. Ennen kuin taimet nousivat maan pinnalle, rikkaruohot tuhottiin risuäkeellä, joka oli valmistettu halkaistusta, oksaisasta kuusipuusta. Myöhemmin varsien kasvettua kitkettiin rikkaruohot pellosta käsin. Perunamaan lannoitteena käytettiin ensisijaisesti hevosen lantaa, koska naudanlanta saattoi aiheuttaa perunoihin matoisuutta ellei se ollut kunnolla palanutta.
Karjanlanta levitettiin pellolle vilkalla (talikolla). Perunat säilytettiin maakellarissa ja siemenperunat maakuopassa lähellä Laatokan rantaa olevalla hiekkanummella, johon oli helppo kaivaa kuoppa. Pohjalle pantiin olkia, sitten perunat päälle, taas olkia ja kuoppa luotiin umpeen talven ajaksi. Perunat säilyivät näin erittäin hyvin talven yli.
Atra oli valmistettu puusta ja niitä oli sekä yksi- että kaksikärkisiä. Kärkiin oli laitettu teräskärjet helpottamaan maahan tunkeutumista.
Vilja kylvettiin käsin ja se vaati taitavuutta, jotta siemennys peltoon oli mahdollisimman tasainen. Jyvät otettiin kylvövakasta kouralla ja levitettiin pellolle sormet sopivasti harallaan, jolloin siemenet levisivät taitavan kylväjän toimesta tasaisesti peltoon. Isäni oli tässä tehtävässä todella taitava ja opetti myös minulle, pikkupojalle, niksinsä.
Vilja leikattiin sirpillä, sidottiin lyhteiksi ja laitettiin kuhilaiksi, joissa ne säilyivät suhteellisen kuivina sateellakin ja kuivuivat tehokkaasti tuulessa ja auringonpaisteessa. Viljat puitiin riihessä varstalla, jonka muodosti yli metrin pituinen varsi ja siihen tavallisesti nahkasuikaleilla liitetty lyhyempi ja paksumpi puukalikka. Varstan käyttö vaati hieman rytmitajua, jotta sen käyttö olisi tehokasta jyvien irrottamiseksi tähkistä.
Riihi oli sisäänlämpiävä ja siinä oli parvi, jolle viljalyhteet asetettiin pystyasentoon kuivumaan. Kun vilja oli tarpeeksi kuivunut, se pudotettiin alas parvelta lattialle puintia varten.
Vilja erotettiin ruumenista ja muusta roskasta käsikäyttöisellä viskurilla, joka puhalsi jyviä kevyemmät ainekset eroon jyvistä. Oli myöskin käytössä puimakoneita, mutta niiden käytössä oli kuivatusongelmia, jos sattui sateinen kesä. Sen sijaan riihipuinnissa ei ollut tässä suhteessa ongelmia.
Pienemmillä tiloilla myös apulannat (salpietari, kalisuola, luujauho) kylvettiin käsin ja esimerkiksi luujauhoa levittänyt mies oli työn jälkeen valkoinen kuin lumiukko. Eivät olleet työnsuojelijat selittämässä pykäliä ja lukemassa lakia.
Tehokkuuden kannalta nykyiset menetelmät ovat tietysti tuottavammat, mutta luonnon ja pitemmällä aikavälillä myös ihmiskunnan kannalta saattaisi olla parempi entinen, luontoystävällinen menetelmä. Nykyinen toiminta näyttää mielestäni yhä suuremmassa määrin maapallon tuhoamiselta.
Pentti Rajaheimo
kotoisin Tapparista