Hyvä Metsäpirtin pitäjänjuhlaan kokoontunut juhlaväki, hyvät sanankuulijat. Tänään sydämeni halusta olen kanssanne näissä pitäjänjuhlissa, sillä vaikka olenkin syntynyt luovutetun Karjalan ulkopuolella, niin juureni ovat Metsäpirtistä, josta isäni ja äitini, Uuno ja Bertta Tuohioja, aikoinaan joutuivat kaksikin kertaa lähtemään.
Lähes 60 vuotta on kulunut niistä hetkistä, kun karjalainen heimo joutui lähtemään kotiseuduiltaan evakkoon. Vaikka vuosia on niinkin paljon välissä ei rakkaus Karjalan kotiseutuun ole hävinnyt sieltä lähteneiden eikä täällä syntyneiden sydämistä. Ei myöskään väkivalloin riistettyjen alueiden palauttamisen oikeutettu odotus ole poistunut karjalaisen kansan eikä toivottavasti muidenkaan kansamme ihmisten mielestä.
Tänään, tällaisen juhlapäivän jumalanpalveluksessa, joudumme kuin luonnostaan miettimään Jumalan sallimusta ja Jumalan tahtoa. Mitä Jumalan siunausta on niissä vaiheissa, jotka liittyvät sotavuosien suruun, kurjuuteen, tuskaan ja menetyksiin.
Kolme näkökulmaa Jumalan sanasta tahtoisin jäävän teille täältä kirkosta tänään mieleen.
ENSIMMÄISEKSI: Jumalan siunauksia eivät ole helpot tiet
Yksityisinä ihmisinä ja kansakuntanakin oletamme Jumalan siunauksen tarkoittavan aina helppoja, myönteisiksi koettuja asioita. Näitä voivat olla rauha, menestys tai vaikkapa terveys.
Kokemus ja Jumalan sana kuitenkin osoittavat, että Jumalan siunaus useimmiten kätkeytyy kärsimyksen kaapuun. Kärsimysten ja ahdistusten kautta Jumala tekee työtään meidän ihmisten sydämissä. Jumala ei kuitenkaan jätä meitä ahdistuksiin yksin, vaan hän on siellä meidän kanssamme. Jumala lohdutti kärsiviä ihmisiä profeetta Jesajan kautta näin:
Jes. 57:15
Tiedämme sen, miten kansamme vaikeimpina hetkinä rukous Jumalan puoleen kohosi niin presidentin linnasta kuin pienistä pellonlaitamökeistäkin. Jumala suorastaan pakotti kansamme rukoilemaan apua, ei eri maiden ylipäälliköiltä, vaikka heidänkin apuaan tarvittiin, vaan ennen kaikkea historian ylipäälliköltä, jonka käsissä kansakuntien kohtalot ovat.
Rukoukset tulivat kuultua, Suomi säilyi itsenäisenä, ruhjottuna, mutta Jumalan merkillisestä sallimuksesta vapaana maana. Miten sattuvasti Daavid kuvaakaan tämän päivän tekstissämme Jumalan siunausta kärsimyksen kautta ja sen keskellä:
Ps. 32:6-7
TOISEKSI: Jumalan huolenpito on varmaa
Karjalan heimo joutui hajalleen, sijoitettiin eri puolille Suomea, vieraisiin oloihin, josta aina joskus oli seurauksena myös vaikeita tilanteista kanta-asukkaiden kanssa. (Tosin on sanottava, että kansainvälisesti tarkastellen koko uudelleenasuttaminen oli harvinaisen onnistunut operaatio, jollaista historia ei juurikaan toista tunne).
Tämän hajasijoituksen myötäkö karjalainen heimo olisi hävinnyt? Ei sinne päinkään. Vaikka ihmisten silmissä näyttää siltä, että se olisi lopullisesti hävinnyt ja eksynyt, niin Jumalan maailmassa on toisin. Jumala etsii kootakseen erilleen joutuneenkin takaisin joukkoonsa. Jumala kantaa huolta yhdestäkin. Siitähän tämän päivän evankeliumiteksti puhuu vakuuttavin kuvin. Vaikka Jeesus käyttikin vertauksena lammasjoukkoa, niin sama kuva liittyy meihin ihmisiin.
Tällainen huolta pitävä Jumala kansallamme on. Hän ei anna minkään osan joutua hukkaan. laumasta erilleen joutunut lammas oli yksi kuva, toinen kuva koski kadonnutta hopearahaa. Se raha ei ollut kukkarosta hävinnyt kolikko, vaan naisen juhlavasta pääkorusta irronnut hopeakolikko. Koru ei siis ollut ehjä. Jokainen nainen ainakin ymmärtää, ettei tuolla tavalla vajaata korua voi enää juhlissa käyttää. Kolikko oli siis löydettävä, jotta koru tulisi jälleen täydelliseksi.
Tai jos naisella on kymmenen hopearahaa ja hän kadottaa niistä yhden, niin totta kai hän sytyttää lampun, lakaisee huoneen ja etsii tarkoin, kunnes löytää sen. Ja rahan löydettyään hän kutsuu ystävättärensä ja naapurin naiset ja sanoo:
Kansana, karjalaisena heimoina ja yksityisinä ihmisinä me olemme kuin vertauksen naisen koru, jossa oli kymmenen kolikkoa koristeena. Luovutetun Suomen alueet ovat kuin tuo kadoksissa ollut korun osa. Koru ei ole täydellinen, ennen kuin kaikki siihen kuuluvat osat ovat jälleen paikoillaan.
Minun uskoni on, että jonain päivänä tämä maamme saa tällä hetkellä irrallaan olevan "Kauniin Karjalansa" vielä takaisin ja silloin "koru" on täydellinen ja ehjä. Jumala säätää ajat ja kansojen vaiheet, mutta joskus historian vaiheessa tämäkin vielä toteutuu. Silloin me
saamme iloita kuten vertauksen nainen korunsa eheytymisestä. Jumala saattaa heikon oikeuden päätökseen psalminkirjoittajan todistuksen mukaisesti:
Ps. 10:18
KOLMANNEKSI: "Historian myllynkivet jauhavat aina totuuden esille"
Se saattaa olla jopa pelottavakin ajatellen yksilöhistoriaa, sillä sen myötä meistä jokainen on aina myös vastuullinen elämästään Jumalan edessä. Mutta sitä varten Jeesus tuli, että hän hankkisi meille pelastuksen. Jumala on totuus ja hänen edessään kaiken ja kakkien on taivuttava.
Toinen ulottuvuus on siinä, että historia on Jumalan historiaa ja historia on hänen tarinansa "His Story". Tähän historiaan sisältyvät kansakuntienkin kohtalot.
Näyttäisi, että kansakuntien historiaan me yksityisinä ihmisiä voimme vaikuttaa vain vähän. Mutta näin ei ole, sillä Jumala on jättänyt meille ihmisille äärettömän vahvan vaikutusmahdollisuuden. Tämä vaikutusmahdollisuus on rukous!
Kuten sotavuosina niin nytkin Jumala kuulee jokaisen rukouksen. Hänelle me saamme kertoa omat henkilökohtaiset asiamme, mutta myös kansaamme koskevat asia. Siihen kuuluvat myös rukoukset luovutetun Karjalan osalta. Miten Jumala vastaa ja milloin ei ole meidän saneltavissamme, mutta yksikään rukous ei jää häneltä kuulematta. Jeesus itse vahvistaa rukousten kuulemiset sanoessaan:
Mark. 11:24
Karjalainen kansa ja hyvät sanankuulijat.
Jumalan historiassa kukaan ei ole kadoksissa, hän tietää jokaisen yksilön ja kansakunnan tilan. Hän johdattaa kärsimyksenkin kautta oman siunauksensa lähteelle. Hänen huolenpitonsa on varmaa ja hänen historiassaan toteutuu oikeudenmukaisuus. Sanansa kautta Jumala kutsuu meitä yksilöinä parannukseen, nöyrtymiseen ja hakemaan turvaa häneltä, jolla on iankaikkisen elämän avaimet hallussaan. Raamattu vakuuttaa meille jokaiselle, yksilönä ja kansana
1. Piet. 5:7
Rukoilkaamme
Armon ja lohdutuksen Jumala. Me rukoilemme Sinua ohjaamaan meitä niin, että kansana ja yksilöinä osaisimme kulkea sinun tahtosi tietä. Eksyneet sinä tuot takaisin ja kadonneet sinä haluat löytää. Pidä huolta myös karjalaisesta kansasta ja tapahtukoon sinun tahtosi myös luovutetun Karjalan osalta. Anna meille sydämen luottamus siihen, että sinä kuulet jokaisen rukouksen ja johdatat meitä jokaista sinun armosi omistamiseen ja iankaikkisen elämän yhteyteen.
Aamen.