Lähdekoodi

'''Hajatietoja Sakkolan ja Metsäpirtin pitäjistä'''

Esitelmä pidetty Metsäpirtin nuorisoseuran iltamassa 26.12.16

Samoihin aikoihin, jolloin ruotsalaiset puuhailivat suomalaisten heimojen käännyttämisestä roomalaiskatoliseen uskoon lännestäpäin, levittivät myöskin novgorot'laiset valtaansa ja kreikkalaiskatolista oppia idästä käsin, etenkin Karjalaan. Jo v. 1227, jolloin Tuomas piispa levitti kristinuskoa Hämeen sydänmaille, teki Novgorodin ruhtinas Jaroslav Wsewolodoeitsch retken Suomeen ja antoi 'ilman väkivaltaa' kääntää karjalaisia kreikkalaiskatoliseen uskoon. Sanottiin myöskin, että melkein koko kansa käännettiin, mutta se lienee liioteltua. Kohta sen jälkeen, kun ruotsalaiset olivat valtansa tueksi rakentaneet Wiipurin linnan 1293, täytyi novgorodilaistenkin tyytyä veljellisesti jakamaan Karjala Pähkinäsaaren rauhanteossa 1323. Siinä tuli Novgorodin valtaan kuulumaan Käkisalmen linnalääni, johon kuului 7 eri pogostaa (pitäjää): Rautu, Sakkola, Käkisalmi, Kurkijoki, Sortavala, Ilomantsi ja Salmi. Raja kulki Suomen lahdelta Rajajokea pitkin Raudun Wepsaan, sieltä Saijanjokea pitkin Wuokselle, josta se jatkui Noisniemen, Kuninkaanristin ja Päiväkiven kautta Helisevän järvelle Kirvun ja Räisälän rajalle j. n. e. pohjoista kohti. Näin tuli Käkisalmen eli Korelan etelä-lääniin kuulumaan 3 pogostaa: Raudun (pogost Wasiljawskoi Rautuskoi), Sakkolan (p. Michailovskoi Sakulskoi) ja Käkisalmen (p. Gorodetskoi). Otamme tässä käsiteltäväksimuumin piirtein Sakkolan pitäjän, johon myöskin Metsäpirtti ja Pyhäjärvi kuuluivat, mutta joista viimemainittu jää aineemme ulkopuolelle.

Mihin aikaan Sakkolan ensimmäinen kirkko perustettiin on vaikea sanoa, sillä mitään kirjallisia tietoja ei ole siitä säilynyt. Sen perustivat luultavasti Walamon munkit päättäen siitäkin, että Walamon luostarille kuului jo 15-vuosisadalla 2 kappelia, toinen Wilakkalan Keljassa ja toinen Taipaleen kauppalassa. Pitäjää sanottiin Michailovskoin pogostaksi kirkon mukaan, joka oli pyhitetty pyhälle Mikaelille ja sijaitsi Sakkolan kylässä aivan lähellä 'suurta pappilaa' Paitsi tätä pääkirkkoa oli pitäjässä ainakin 3 kappelia, nim. 2 edellä mainittua ja 3:s Petäjärvellä. Todennäköisesti on HatakanmäenKalmoin pellolla, Riiskan Kälmiomäellä ja 'Wenäjän Walkjärvellä' ollut jonkunlainen rukoushuone, vaikei niistä mitään kirjallisia tietoja olekaan. Kappeleissa asui joku luostarin munkeista kooten luostarille tulevat verot luostarin tiluksilta ja toimittaen rukouksia lähiseudun asukkaille. Poikkeustapauksissa toimittivat he kasteen ja avioliiton vihkimisiäkin. Kirkko ja kappelit samoin kuin itse luostaritkin olivat Novgorodin arkkipiispan valvonnan alaisina, mutta hänen valvontansa supistui siihen, että vihki papit virkoihinsa, lähetti munkkeja kääntämään pakanallisiin menohin taipuvaa kansaa ja otti vastaan verot ja sakkorahat. Tällaisessa lähetystyössä toimi vv 1534 ja 1535 eräs Ilja-niminen munkki. Hänen sanotaan olleen Jumalan miehen. Kaikkialla kaatoi hän maahan pyhät puut ja uhrikarsikot ja kun aikuiset pelosta kieltäytyivät auttamasta häntä, auttoivat häntä 15 vuotiset lapset. Lisäksi oli arkkipiispan tuomiovallan alle joutunut suuri joukko erilaisia rikoksia ja niistä sakkorahat joutuivat hänelle.  Siitä huolimatta matkusteli arkkipiispa sangen harvoin seurakunnassaan teiden ja majapaikkojen huonouden takia. Kyytilaitos oli kylläkin järjestetty Novgorodista Käkisalmeen saakka ja kulki tie Lempaalan seurakunnan kautta Raassuliin, siitä Palkealan kylän ja Taipaleen kauppalan kautta Pyhäjärven Jaamaan edelleen Räisälän kautta Käkisalmeen.

Joutuivat sitten Sakkolan kuten koko etelä-läänin asukkallekin koettelemusten ajat, kun syttyi suuri 'Pontuksen sota' 1580. Kohta alusta joutui Käkisalmen linna ja koko linnalääni ruotsalaisten valtaan, jota kesti Täyssinän rauhaan asti v 1597. Siksi vaikeilta ja oudoilta tuntuivat olot etelä-läänissä, että useat entiset asukkaat jättivät kontunsa autioiksi ja pakenivat Wenäjälle. Samoin kävi myöskin Sakkolassa. Entisten kreikanuskoisten jättämille autioille tiloille muutti luterilaista väestöä Ruotsin puolelta rajaa ja sotamiehiä lähetettiin kylvämään autioihin peltoihn Käkisalmen ympäristössä. Jotkut arvelevat jo silloin 1589 perustetun Kiviniemeen luterilaisen kirkon. Kuinka sitten kävi tänne muuttaneiden luterilaisten, kun maa Täyssinän rauhassa 1597 palautettiin venäläisille, ei tiedetä.

Venäläiset alkoivat järjestellä oloja entiselleen rauhanteon jälkeen, mutta hyvinkään pitkälle he eivät ehtineet toimissaan ennenkuin Jaakko de la Gardie v 1610 tienoissa valloitti kuten isänsä Pontuskin koko Käkisalmen läänin, johon sittemmin vuosittain venäläiset puolestansa tekivät retkiään. Näihin aikoihin ja aina vuoteen 1628 pakeni entistä enemmän kreikanuskoisia Venäjälle ja heidän tiloilleen asettui ruotsinpuoleisia talonpoikia sotaväkeä, nihtej tulkkeja ja sotaväen päälliköitä. Usein myönnettiin näille uutisasukkaille verovapaus moneksi vuodeksi kerrallaan. Vielä nykyään elää Sakkolassa monta perhettä, jotka tietävät esivanhempiensa tulleen 'Suuren sodan aikana' milloin mistäkin Ruotsin puoleisesta pitäjästä: Muolaasta, Heinjoelta, Walkjärveltä j. n. e.

Tämän muuttaneen luterilaisen väestön hengellisiä tarpeita tyydyttämään perustettiin 300 vuotta sitten (1616) Sakkolaan luterilainen seurakunta ja rakennettiin pieni 4-kulmainen kirkko Kiviniemeen linnasta vähän Suvannolle päin. (Leimberin mukaan Sakkolan kylään, mutta se ei ole uskottavaa!). Pienuudestaan huolimatta pystyi tuo pieni kirkko palvelemaan myöskin Raudun ja Pyhäjärven luterilaisia, kunnes niihin rakennettiin omat kirkot, Rautuun 1625 ja Pyhäjärvelle 1631. Kristiina kuningattaren aikana kävivät olot kreikanuskoitille entistäkin huonommiksi. Heidän piti yhdessä luterilaisten kanssa rakentaa uusia kirkkoja, maksaa molemmalle papistolle, kuunnella joka toinen pyhä luterilaista saarna ja myöhemmin määräsi Ruotsin hallitus, että kreikanuskoisten kirkkohin, joista pappi kuolee, olisi määrättävä luterilainen tilalle ja samalla kiellettiin seurakuntia omiin nimiinsäkään hankkimasta itselleen pappeja Venäjältä. Siksipä heitä muuttikin yhä enemmän ja enemmän rajan yli ankarista kielloista huolimatta. Etenkin suuri oli muuttaneiden määrä v 1657-1658, jolloin Käkisalmen läänistä (etenkin etelä-läänistä) muutti kokonaista 4104 perhettä Venäjälle ja osaksi Inkerinmaalle. Nykyäänkin elää yksin Tverin kuvernementissä 132000 suomalaista, joiden esivanhemmat ovat muuttaneet Suomesta.

Näinä murrosaikoina oli Sakkolan pyhän Mikaelin kirkko hävinnyt, samoin oli käynyt kappelin Keljassa. Miten lienee ollut Petäjärven kappelin laita? Ellei sitä lahjoitusmaa-aikoina uudelleen rakennettu entisen tilalle, on se nykyään ainoa muisto Novgorodin ajoilta. Jälellä oli Taipaleen kappeli, josta tulikin pitäjän jälellä oolevien kreikan uskoisten kirkko, kunnes senkin vuoro oli tullut. Kun Suvanto 26 p. toukok. 1818 väkivaltaisesti mursi itselleen uuden tien Laatokkaan, pyyhkäsi se rukoushuoneen mennessään.

Kun entinen p. Mikaelin kirkko Sakkolan kylästä oli hävinnyt, sopi uusi vallan mainiosti tilalle samaan paikkaan, johon pitäjä vanhastaan oli tottunut keskittymään. Jo v 1674 rakennettiinkin Sakkolan kylään, vähän ylemmäksi entistä kirkkoa , jota Suvannon ranta alkoi arveluttavasti lähetä. (Myöhemmin se huuhtoikin osan kirkkomaata järveen). Kiviniemen kirkko jäi silloin kappelikirkoksi, kunnes se parikymmentä vuotta myöhemmin piispa Lambreckin avustuksella siirrettiin Metsäpirtin kylään ja lähellä Suvannon laskua oleva pappila myytiin eräälle Grels Tikka nimiselle talonpojalle. Ison vihan aikana suosi uutta kirkkoa erikoinen onni, kun ei se syystä tai toisesta syttynyt palamaan vihollisen seinän alle sytyttämästä olkilyhteestä. Seinä mustui vain, mutta kirkko säästyi. Suunnilleen 100 v myöhemmin tarvittiin jo uutta kirkkoa ja urakoitsija valmistikin sen v 1770. Rakentaminen ei liene tuottanut enää sellaisia vaikeuksia kuin seurakunnan alkuaikoina, sillä kaikki autiotilat olivat jo asuttuja ja pitäjän asukkaat olivat melkein kaikki luterilaisia, jotn kaikki ottivat osaa rakennuskustannuksiin. Aivan vähäinen määrä oli entisiä kreikanuskoisia asukkaita jäänyt paikoilleen tai muuttanut tiloilleen takaisin Metsäpirttiin ja Sakkolan Räihärannalle. Uuden kirkon elinikä ei tullut pitkäksi, samoin kävi nyt vanhan kirkonkin. Elokuun 2 pnä 1776 poltti salama lähekkäin seisovat molemmat kirkot ja kellotapulin. Pitäjässä raivosi samana kesänä ankara rutto, johon kuoli paljon karjaa, hevosia, lehmiä ja lampaita. Vanhat kirkonkirjat kertovat, että sinä kesänä muiden onnettomuuksien lisäksi kuolivat melkein kaikki kalat ennen niin kalarikkaasta Suvannosta. Ruton sanotaan tauonneen heti sen ankaran ukonilman jälkeen, jossa kirkot paloivat.

Oli siis saatava uusi kirkko Sakkolaan ja se rakennettiinkin seuraavana vuonna 1777. Metsäpirtissä oli entinen Kiviniemen kirkko käynyt liian vanhaksi ja pieneksi. V 1792 rakennettiin sinnekin uusi kirkko. Samat kirkot ovat vieläkin käytännössä kummassakin pitäjässä, vaikkakin uuteen kuntoon laitettuina. Metsäpirtin kappelissa pidettiin alussa 4 - 5 jumalanpalvelusta vuodessa, myöhemmin pidettiin 12 kertaa (toisten mukaan 24 kertaa) vuodessa. Muutamia vuosia myöhemmin 1798 raivosi Metsäpirtin kylässä rutto, johon kuoli sekä ihmisiä että eläimiä. Vuonna 1807 samana vuonna, jolloin Suvanto tulvi pahemmin kuin koskaan ennen, raivosi Metsäpirtin kylässä sama rutto, mutta se saatiin pian asettumaan, kun Wiipurista lähetettiin paikalle läänin lääkäri ja Käkisalmesta piirilääkäri. Ruttoon kuolleet olivat ensimäiset, jotka (1807) saatiin haudata Metsäpirtin kirkkomaahan. Myöhemmin saatiin sinne haudata etenkin käyhää kansaa ja muitakin pahemma kelirikon sattuessa. Kiviniemeen haudattiin viimeksi muutamia ruumiita 1747.

Keväällä 1818 tulvi Suvanto uudelleen ja kun samalla kertaa sattui ankara myrsky, niin ryöstäytyi vesi Taipaleesta sen kapean kannaksen poikki, jota jo monasti oli turhaan yritetty kaivaa. Vuonna 1741 aijottiin työhön käyttää sotaväkeäkin ja jo oli valmistaviin töihinkin ryhdytty, kun sota keskeytti toimet. Tapahtuman tarkempi kuvaaminen jääköön toiseen kertaan, mainittakoon vain, että Suvanto laskettuaan n. 7 m. jätti kuivaksi n. 5000 ha mitä parhainta viljelysmaata. Kuivuttuaan sanotaan lietteen kasvaneen miestä korkeaa heinää ja niin haluttua oli, että sen omistamisesta ja josta syttyi n. s. 'lietteen sota', jossa miesmurhiakin sattui ja jota seurasi hyvin pitkiä oikeuskäyntejä. Asia oli niin vakavaa laatua, että lopulta oli jaossa turvauduttava sotaväen apuun.

Vanha tarina tiesi kertoa kirkonkellosta ja alttaripöydästä, jonka talolliset Henrik ja Stefan Suokas Krister Koirasen kanssa 'suuren sodan aikana' olivat upottaneet Suvantoon Kiviniemen luo viholliselta piiloon. Myöhemmin haettiin turhaan samaa kelloa ja lopulta luultiin koko tarinaa perättömäksi. Muutamia viikkoja Suvannon laskun jälkeen löysivät paimenet kuitenkin paljon kaivatun kellon, jonka kylessä on merkki 'Anno Domini 1616'. Myöhemmin antoi eräs kirkkoherra laittaa kellon uudelleen kuntoon ja kutsuu se nykyään aivan kuin ensi vuosinaankin rauhan toimissa askartelevia asukkaita kokoontumaan Herran huoneeseen kiittämään kaiken hyvän antajaa.

Kun Suvanto, Sakkolan äiti, oli laskun kautta tärsinyt suuria muutoksia, joista asukkaille oli paljon hyötyä, heräsi Vuoksen rantalaisissa ajatus aukaista Kiviniemen kannas ja siten hankkia suuria alueita viljelykselle ja samalla päästäisi haitallisista kevättulvista. Asian monet vaiheet jääkööt tässä kertomatta, mainittakoon että heti Itämaisen sodan jälkeen saatiin lupa ja valtion avustus Kiviniemen kanavoimiseen. Syyskuun 17 p. 1857 avattiinkin 'kanava' suureksi osaksi sotilaallisia näkökohtia silmällä pitäen. Kiviniemen ja Taipaleen kannaksien tärkeys on jo aikaisemminkin huomattu. Jo ison vihan aikana laitettiin kumpaankin paikkaan linnoitus samalla kertaa Pärnän vallien kanssa suojaamaan Käkisalmen linnaa. Etteivät Kiviniemen kanavoimiseen kiinnitetyt suuret toiveet täyttyneet kuin osaksi, eivätkä laskut läheskään pitäneet paikkaansa, sanottiiin luontosuhteiden syyksi. Suunnitellust laivaliikkeestä Pietarista Jääskeen ei tullut mitään, vaikkakin kesällä 1858 ja 59 eräs pieni höyrylaiva suorittikin mainitun matkan.

Olen tässä jättänyt sekä Novgorodin että Ruotsin kuin myöskin Wenäjän vallan aikuiset maanomistusolot käsittelemättä, sillä niin monimutkainen ja osaksi myöskin selvittämättömiä ne ovat, ettei rajoitettu tila sallisi niihin tarkemmin kajotakaan.

Jos siis muu Suomi kulkeekin sekä sivistyksessä että aineellisessa hyvinnoinnissa paljon edellä meistä, ei meidän tarvitse syyttää yksinomaan omaa saamattomuuttamme, vaan myöskin kohtaloa, joka on suonut meille aivan erikoisen aseman kanden aivan erilaisen kansan vaikutuspiirien rajalla, jossa mitä moninaisimmat vaiheet ovat tulleet osaksemme historian lehtien kääntyessä.

Santeri Koskivaara